Erilainen piiras

Olin viikolla analyyttisen psykologian koulutuksessa. Hieno kurssi, joka hiljentää mielen ja vie olemuksen syvämietteisiin. Mietin ihmisen komplekseja ja erityisesti sitä, miten Freudin ajattelu on muovannut käsitystämme siitä, että kompleksi on jotain negatiivista. Analyyttisessa psykologiassa kompleksi tarkoittaa tiedostamattoman järjestysrakennelmaa, joka sinänsä on täysin neutraali.  Se tarkoittaa samankaltaisten mielikuvien muodostamaa kokonaisuutta, vyyhtiä, joka sisältää vahvan tunnelatauksen. Tämä tunnelataus on tahdonvoimamme ulkopuolella. Kompleksit ilmentävät itseään uniemme hahmoissa, oireina kehossamme, reaktioina eri tilanteisiin, sydämen hakkaamisena. Jos kompleksimme alkavat metelöidä kovin isoon ääneen, niin silloin niitä on syytä alkaa tutkia tarkemmin. Muutoin voimme katsella niitä neutraalisti tietäen, että näin ihmisen psyyke ilmaisee olemassaoloaan. Iloissa ja suruissa, ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Ei sen kummempaa.

Näin viime yönä unen, jota työstäessäni Jungin ajatukset ihmisten ja kulttuurien arvomaailmoista nousivat mieleeni.

Uni: ”Unessani on iso joukko ihmisiä. Kaikki ovat tehneet oman piiraan ja pitävät sitä käsissään. Jokaisella on kädessään samanlainen piiras pyöreässä piirakkavuoassa. Paitsi minulla, sillä minun paistostani ei näy missään. Tiedän, että en pääse kulkemaan eteenpäin, ellen löydä sitä. Samassa näen edessäni olevalla pöydällä piiraspohjan, jossa on erilaisia täytteitä. Kahden palan verran pyöreä piirasvuoka on tyhjä. Unen loppukohtauksessa joku tuomari, joka arvostelee piiraat, sanoo: Tämä on sinun piiraasi ja voit jatkaa matkaasi sen kanssa eteenpäin.”

Unen työstäminen: Uni näyttäisi pähkinänkuoressa kertovan, että minun paistokseni on erilainen kuin muiden ja siitä puuttuu vielä paloja. Myös tällainen erilainen ja vajaa paistos kuitenkin kelpaa ”kulkukortiksi” tilanteessa, jossa toisten kulkijoiden paistokset näyttävät keskenään samanlaisilta ja kokonaisilta.

Tällaista unen kuvaa ajatellessani assosiaationi veivät minut viime päivien epäilyksiini omien hankkeitteni osalta. Kuta enemmän luen ja ymmärrän ihmisen psyykeä, sitä selkeämmin tiedostan, miten suuren asian äärellä olen ja miten vähän loppujen lopuksi tiedän. Miten uskaltaa sanoa tai tehdä mitään, kun tietää niin vähän. Ja toisaalta tietää kuitenkin aika paljon. Tämä jännite on ollut mielessäni.

Toisaalta ajatukset menevät siihen, miten ainutkertaisia olemme jokainen ja miten tätä yksilön ominta olemusta tulisi ymmärtää, kannustaa esiin ja kunnioittaa. Jokainen kantaa sylissään erilaista ja juuri itsensä näköistä paistosta, vaikka kulttuurimme ja yleinen ajattelu välillä pyrkivätkin karsimaan erilaisuudet pois ja vannomaan yksien tai yksipuolisten totuuksien nimeen.

Uneni tuntuu todella rohkaisevan etenemään oman ainutkertaisuutensa kanssa. Tuomari unessa tuntuu antavan luvan ja oikeutuksen, jopa velvoituksen, ”kulkea eteenpäin ilman epäilyksiä ja kantaa sylissä erilaista piirasta”. Onhan minun, ja meidän jokaisen, elämänmatka erilainen, elämämme merkitys yksilöllinen, tavoitteemme erilaiset. Vaikka jokaisen elämä on omannäköisensä, koemme usein, että vain minä olen erilainen - erinomaisuudessa tai epätäydellisyydessä. Sitäpaitsi: tavoitteena ei ole olla täydellinen vaan kokonainen.

C. G. Jung on sanonut: Tie kokonaisuuteen käy kohtalokkaiden kiertoteiden ja harha-askelten kautta. Tästäkään syystä omaa keskeneräisyyttä tai erilaisuutta ei tulisi väheksyä: onhan se merkki siitä, että matka kokonaisuutta ja eheyttä kohti on käynnissä. Toisaalta yleisen ajattelun, omien tottumusten tai tiukkojen asenteiden tiellä kulkiessa on aina se vaara, että tie kapenee, näköalapaikat häviävät, maisema yksipuolistuu ja kuihtuu. Jotain, joskus paljonkin, maisemasta jää kokonaan näkemättä. Tämä tekee tiellä kulkijan elämästä jossain muodossa köyhää, kuivaa ja rajoittunutta. Ennen kaikkea: olemassa olevista kiertoteistä, mahdollisuuksista, jää niin paljon kokematta ja näkemättä, mihin ne voisivat johtaa. Todellinen aarrekin voi odottaa löytäjäänsä jollain sivupolulta tuntuvalla tiellä...

Mietteisin terveisin Liisa, http://www.pistis.fi/