Tänään siirrän blogiin yhden teistä, hyvät bloginlukijani, ajatuksia jalattoman lentäjäpojan innoittamana. Näin kirjoitti Aurora sähköpostiini:
”Tässä ajatuksiani, jos uni olisi omani – ja toivon, että näkisin tuollaisen unen.
Pallokaktukset tuovat mieleeni lapsuuden kiiltokuvakirjan runonpätkän: ”Varovasti, varovasti, poimi elon/kedon kukkia, kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä.” Näin meidät on riimitetty epäilemään ja varomaan kaikkea kaunista! Kukkasiakin. Saattavathan ruusun piikit toki pistää, mutta ne voi nyppiä pois ja vaarallisempiakin ”piikkejä” on.
Itse ajattelen piikkejä arvosteluna: olen herkkä kritiikille ja itse olen itseni ankarin kriitikko. Oma piikikkyyskin tulee mieleen. Josko vihdoin alkaisin tarkkailla omia piikikkäitä, vahingollisia ajatuksia ja nyppisin ne pois kuin unen lentäjäpoika. Tyynen rauhallisesti.
Pyöreistä pallokaktuksista tulee mieleen maapallo ja se, että pallokaktuksen sisus on hedelmällinen, piikit suojaavat sitä. Ja muutenkaan pieni ja pyöreä – vaikka onkin piikkinen – ei vaikuta lainkaan vaaralliselta, se vain hämää.
Unessa minä (tietoinen minä) olen huolissani nuoren miehen puolesta, ja aivan turhaan! Hän luottaa taitoonsa ja piikkien nyppiminen on elämään kuuluva asia, ne eivät satu eivätkä satuta.
Naapurin puolelle laskeutumisesta ajattelen rajojen ylittämistä: Omat ja ympäristön/yleiset uskomukset ja toimintamallit rajoittavat elämää. Mistä minun kannattaisi luopua, olenko ehkä liittymässä uuteen yhteisöön? Sitä paitsi olen laskeutunut jo, ja jättänyt jäljen, tukevan painauman. Siisti vana päättyy painaumaan (huutomerkkiin?). En sotke ja nurmikko uusiutuu joka tapauksessa, jos jälki tällä hetkellä jotakuta häiritsisikin. Vien loppuun sen, mitä aloitin. Laskeudun uudelle maaperälle.
Tunnen ja elän vahvasti itsessäni nuoren miehen aktiivisen, uutta luovan elämänvoiman. Hänessä on lapsen aito leikkimielinen ilo, hän elää tässä ja nyt, välittämättä jalattomuudesta (jalat olisivat vain ylimääräinen ohjattava ilmassa!), piikkipalloista ja rajoista. Samanlaisen viattoman ilon ja läsnäolon vahvan voiman näen lapsissa, ennen kuin heidät ”piikitetään” ruotuun.
Jalat. Mitä olen terveillä, tukevilla jaloilla elämässä saavuttanut? Olenko saavuttanut aseman, rahaa, valtaa, viran? Tarvitsenko niitä enää, kun lennän, kun mieli lentää.
Siis: Uni rohkaisee minua luottamaan itseeni ja tekemään ja viemään loppuun sen, mitä olen aloittanut – kuvitellusta epätäydellisyydestäni huolimatta. Uni kehottaa jopa omien rajojeni ylittämiseen. Uni muistuttaa myös siitä, että olemme usein piikikkäitä itsellemme. Miten totta se onkaan. Milloin kritisoimme, milloin epäilemme, milloin vähättelemme. Upeat tuoksuvat ruusut ja muut kukkaset kutsuvat ja me pelkäämme pientä piikkiä. Näemme ehkäpä vain piikin, vaikkemme tiedä onko siellä niitä yhtäkään.
Unityöskentely menee suoraan syvälle persoonan sisään, siinä on sen voima. Tietyllä tavalla se vaatii työstäjältä, unennäkijältä, rohkeutta ja uskallusta. Alitajunnan viestit voivat olla pelottavia, mutta toisaalta työstömenetelmä sallii pysymisen myös pintatasolla. Eikä ihminen ja ihmisen mieli ota vastaan enemmän kuin pystyy. Tästä tulee unien turvallisuus: otamme vastaan psyykemme syvyyksistä vain sen, mitä jaksamme käsitellä ja ottaa käyttöön. On myös niin, että sama juttu avaa eri ihmisille eri näkökulmia ja eri tasoja. Ja unennäkijällekin eri asioita eri työstökerroilla. Unet eivät ole kertakäyttötavaraa!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti