sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Jalaton lentäjäpoika

Näin unen jalattomasta lentäjäpojasta muutama viikko sitten. Työstin unta tuoreeltaan. Silti sen teema ja kuvat nousevat edelleen mieleeni. Unella tuntuu olevan sanottavaa vielä tänä päivänä. Siksi haluan jakaa unen kanssanne. Jos uni herättää teissä, hyvät bloginlukijani, ajatuksia, niin voitte kommentoida joko blogiin suoraan tai minun sähköpostiini osoitteessa liisa.halme@pistis.fi. Mielelläni työstän kommenttejanne ja kokoan niistä vaikkapa yhden uuden blogitekstin.

Uni: "Katselen tien reunassa, kuinka jalaton nuori mies lentää ilmassa. Hän laskeutuu kovalla vauhdilla tien pientareelle. Nuori mies näyttää laskeutuessa äärimmäisen onnelliselta ja tuntuu nauttivan osaamisestaan. Myös onnistunut laskeutuminen näkyy hänen kasvoillaan helpotuksena ja ilona. Samassa huomaan, että nuori mieshän laskeutuu suoraan pienehköjen pallokaktusten päälle! Kaktuksen piikit tarttuvat hänen peppuunsa ja hän alkaa irrottaa niitä. Nuoren miehen ilme ja olemus on edelleen tyytyväinen. Ihan kuin kaktuksen piikkien pepusta irrottaminen ei haittaisi häntä lainkaan. Ihan kuin se olisi normaali osa onnistunutta laskeutumista. Seuraavaksi nuori mies jatkaa kovavauhtista laskukiitoaan tien yli, suoraan naapurin puutarhaan. Puutarhan nurmikkoon jää siisti vana laskeutumisesta, kun peppu painaa nurmikon aivan littanaksi. Tähän kuvaan herään." 

Unen työstäminen:
Päiväjäänteet: Olin unta edeltävinä päivinä painiskellut oman riittämättömyyden tunteen ja ajatusten kanssa. Olin mm. luopumassa yhdestä hankkeestani.
Sana-assosiaatio: Päätin purkaa unta sana-assosiaatiomenetelmällä. Päätin siis valita unesta tärkeinä pitämiäni sanoja tai lauseita ja jokaisen sanan kohdalla kuulostella, mitä mielleyhtymiä ja tunteita ko. sana sisälläni herättää. Seuraavassa sanat ja niistä nousseet assosiaatiot:
  • Jalaton: ei täydellinen
  • Nuori mies: mies minussa, aktiivinen, valmis yrittämään, valmis tekemään; tuntuu hyvältä ja voimia tuovalta
  • Lentää: uskaltaa, on korkealla, on rohkea
  • Ilmassa: vapaus, ihana tunne, helpottunut olo
  • Laskeutuu: tulee maan pinnalle
  • Kaktuksen piikit: arjen realismia
  • Jatkaa laskukiitoaan: varmasti maan pinnalle, onnistunut päätös asialle
  • Naapuri: läheinen, yhteistyö, kanssaihminen
Näin ymmärsin uneni assosiaatioiden jälkeen: "Uni rohkaisee minua yrittämään ja näkemään, miten voin olla vapaa epäilyksistäni. Uni tuntuu sanovan, että ei tarvitse olla täydellinen ollakseen onnellinen ja pystyäkseen toimimaan arjessa. Tekemään vaikkapa ihmeitä (lentämään). Mutta sen sijaan tarvitsee löytää itsestään rohkeus ja tyytyväisyys. Ei tarvitse myöskään jäädä kiinni arjen pieniin ongelmiin (kaktuksen piikkeihin). Elämässä näyttäisi olevan tärkeää myös yhteys toisiin ihmisiin. Rohkeus voi jättää jäljen myös toisiin ihmisiin (naapurin pihan nurmikkoon)."

Unta seuraavana päivänä sain verottajalta hieman epämiellyttävän kirjeen. Kirjettä lukiessani oivalsin, että tässä ovat nyt minun arkeni kaktuksen piikit, joihin minun ei tarvitse jäädä kiinni... Juuri nyt tuntuu tärkeältä unen viesti siitä, että ihmisen ei tarvitse olla täydellinen, ollakseen kyvykäs elämään täyttä elämää. Täydellisyys on ihmisen Egon (tietoisen mielen) tavoite, kun taas eheys ja kokonaisuus on ihmisen Ydinminuuden eli jungilaisittain Itsen tavoite.

Jos tämä uni olisi sinun unesi, niin mitä ajatuksia se sinussa herättää, hyvä bloginlukijani?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti